Leikkele pötkö naudan sisäfilétä sopiviksi paloiksi. Ripottele suolaa ja jauha myllystä mustapippurirouhetta reilusti lihoille. Taputtele pihvejä niin, että mausteet tarttuvat lihan pintaan.
Kuumenna paistinpannu ja siihen lisätty voi. Parasta on käyttää valurautapannua, jotta lihat paistuvat mukavan ruskeiksi. Kääntele pihvejä ahkeraan, ja varo paistamasta liian kuivaksi.
Odottaessasi lihojen kypsymistä voit vaikka kattaa pöydän. Perunat on syytä kuoria ja laittaa tulille jo ajoissa, etteivät lihat joudu odottelemaan.
Kastike lihoille: Lorauta kasariin kuumennusta kestävää kermaa. Paloittele joukkoon pippurinen tuorejuusto, esimerkiksi Valion Mustapekka sopii hyvin. Kuumenna rauhallisesti ja vältä keittämistä. Voit silputa joukkoon myös sipulia. Kastike sakenee ajan mittaan.
Paista pihvejä kunnon kasa, sillä ne häviävät lautaselta nopeasti, varsinkin hyvässä seurassa!